Takaisin yksiköt-sivulle
Avaamme kevättalvella 2025 Jalasjärven Kuntolan
Jalasjärven Kuntolan ympäristö on rauhallinen, mutta sijainti silti palvelujen lähellä. Yksikössä on kolme pienosastoa, joista kahdella paikkoja on 5 ja yhdellä 6. Yksikössä on panostettu terveydenhuollon, terapia- ja vammaistyön osaamiseen sekä korkeaan henkilöstömitoitukseen.
Sijainti ja alueen tarjoamat mahdollisuudet
Jalasjärvi sijaitsee Etelä- Pohjanmaalla Kurikan kaupungissa. Kaupungista löytyy hyvät harrastusmahdollisuudet lähietäisyydellä Kuntolaa.
Yksikkömme on kodikas lastensuojeluyksikkö harrastusten ja palveluiden lähellä, mutta kuitenkin luonnon rauhassa. Rakennamme vuoden 2025 aikana Jalasjärvelle pienen Green Care lampolan ja pupulan lasten iloksi. Yksikön toimitilat on täydellisesti peruskorjattu vaativan lastensuojelun tarpeisiin. Tilat ovat turvalliset ja toimivat.
Asiakassuunnitelman mukaisesti korvaamme ja mahdollistamme viikonloppuvierailut myös pidempien matkojen takaa lapsen läheisille. Kuljetamme lapset sovitusti kotiharjoitteluihin ohjaajien tukemana. Kuntolassa on käytössä kaksi tila-autoa harrastuksiin ja muihin lasten menoihin.
Arki Kuntolassa
Arki Kuntolassa on vahvasti strukturoitua. Arki strukturoidaan yhdessä lapsen kanssa viikko- ja päiväkohtaisesti, tarvittaessa vielä tarkemmin. Kuntoutusprosessi on mallinnettu ja erityistyöntekijöiden osaaminen on työryhmän ja lasten käytössä. Toiminnassamme hyödynnämme sosiaalipedagogista näkökulmaa ja uskomme, että vakaa arki on kestävä pohja rakentaa kuntoutumisen edellytyksiä. Moniammatillisen tiimimme jäsenet kohtaavat jokaisen lapsen tarpeineen yksilöllisesti. Hyvän huomaaminen myös haastavissa ohjaustilanteissa on yksi keskeinen periaatteemme.
Lasten perheet ja lähiverkostot ovat arjessamme tärkeitä kasvatuskumppaneita. Lähiverkostotyömme on aktiivista.
Yksikköömme voi sovitusti tuoda pieneläimiä ja yksikössä vierailee usein myös ohjaajien koiria. Liikunta, luonto ja erilaisten taitojen harjoittelu ovat arjessamme läsnä päivittäin strukturoidun päiväohjelman ja yksilöllisen arkikuntoutussuunnitelman mukaisesti.
Koulunkäynti
Jalasjärven Kuntolassa on omat luokat koulunkäynnin turvaamiseksi. Yksikön luokat toimivat Kurikan kaupungin järjestämisvastuulla ja erityisopettajan johdolla.
Koulupolku voi Kuntolassa olla hyvin yksilöllistettyä, se on vahvasti tuettua ja opettajan apuna on koulunkäynnin ohjaajia sekä tarvittaessa lapsen omaohjaaja. Lapset ja nuoret voivat käydä koulua myös alueen muissa peruskouluissa tai perusasteen oppilaitoksissa voinnin niin salliessa.
Henkilöstö ja kuntoutustyö
Kuntolassa on kokenut henkilöstö, joka tekee työtään suurella sydämellä lasta kuunnellen. Henkilöstömme täydennyskouluttautuu asiakasryhmämme tarpeita vastaavasti. Yksikönjohtajan lisäksi yksikössä on vastaavat ohjaajat sekä arjen vastaavat, jotka huolehtivat toimintojen sujuvuudesta muun työryhmän kanssa. Yksikkömme toimintaterapeutti suunnittelee lapsen kuntoutusta hänen kanssaan ja huolehtii tavoitteellisen yksilötyöskentelyn toteutumisesta omaohjaajan ja työryhmän tuella. Yksikössämme on konsultoiva psykiatrian erikoislääkäri.